Sari Tapio asiantuntijaksi osaamiskeskukseen

Sari Tapio on aloittanut asiantuntijan tehtävissä Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskuksessa. Lisäksi hän työskentelee järjestökoordinaattorina Suomen Partiolaisilla.

Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskuksessa Sari Tapio keskittyy nuorisoalan yhdenvertaisuuden edistämiseen erityisesti järjestöissä tehtävässä nuorisotyössä. Hän on mukana toteuttamassa osaamiskeskuksen koulutuksia ja valmennuksia, joiden kautta nuorisoalan ammattilaiset, vapaaehtoiset ja yhteisöt saavat tukea yhdenvertaisuustyöhönsä.

Uusi tehtävä inspiroi Saria ajassa, jossa turvallisten yhteisöjen merkitys on erityisen suuri lapsille ja nuorille.

”Epävarmuutta, turvattomuutta ja polarisaatiota vastaan tarvitaankin mielestäni empatiaa, oivalluksia sekä kehittävää vuoropuhelua. Tässä uskon osaamiskeskuksessa kehitettyjen koulutusten ja valmennusten auttavan nuorisoalaa kehittymään antirasistisemmaksi ja syrjimättömämmäksi”, Sari kuvailee työnsä merkityksellisyyttä.

Sari Tapio.
Rovaniemellä asuva Sari työskentelee osaamiskeskuksessa noin yhden päivän viikossa. Loppu työajasta kuluu Suomen Partiolaisilla järjestökoordinaattorin tehtävissä. Kuva: Anne Tapio

Katse kohti alueellisista yhdenvertaisuutta

Sarilla on pitkä kokemus järjestötyöstä. Hän on työskennellyt pian kymmenen vuoden ajan partiotöissä, jossa hänen vastuualueenaan on Lapin Partiolaisten toiminta. Lisäksi hänen työuraansa ovat värittäneet erimittaiset hanketyöt Jyväskylän ammattikorkeakoululla ja Lapin yliopistolla.

Yhdenvertaisuuden teemat ovat kulkeneet Sarin työssä pitkään mukana. Partiossa hän on ollut viemässä maahanmuuttajatiekarttaa käytäntöön Lapin alueella sekä tukemassa saamenkielisen partiotoiminnan käynnistämistä ja kehittämistä.

”Työskennellessäni täällä pitkien välimatkojen Lapissa pyrin työssäni alueellisen yhdenvertaisuuden edistämiseen, jotta lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisimman yhdenvertaiset edellytykset kuulua joukkoon ja kasvaa omiksi itsekseen asuinpaikasta riippumatta. Pidän tärkeänä, että osaamiskeskustyö tavoittaa nuorisoalan ihmisiä ympäri Suomen, jotta omalla tekemisellämme mahdollistamme tiedon saavutettavuuden ja näin vältämme tiedon epäsymmetristä jakautumista ”, hän kertoo.

Koulutukseltaan Sari on ympäristösuunnittelija ja hallintotieteiden kandidaatti. Paraikaa hän opiskelee johtamisen psykologian maisteriopintoja Lapin yliopistossa.

Vapaa-ajallaan Sari viihtyy retkeillen, vaeltaen ja lukien. Hänen supervoimansa on innostumisen taito.

”Voiko olla mahtavampaa fiilistä kuin innostua pienistä tai suurista asioista ja ideoista?” Sari hihkaisee.

Kuva: Munfilmi / Netta Hautamäki