Tietoa osaamiskeskuksesta selkokielellä
Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskus toimii nuorisoalalla. Sen tavoitteena on, että kaikki nuorisotyö on yhdenvertaista. Osaamiskeskus antaa tietoa ja koulutusta yhdenvertaisuudesta nuorisoalan työntekijöille ja vapaaehtoisille.
Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskus parantaa nuorisotyön osaamista yhdenvertaisuudesta, syrjinnän ehkäisemisestä ja rasisminvastaisuudesta. Annamme tietoa ja kehitämme nuorisoalan työntekijöiden sekä vapaaehtoisten osaamista esimerkiksi
- koulutuksilla
- työpajoilla ja
- verkkosivuilta ladattavilla materiaaleilla.
Nuorisoalan työntekijät ja vapaaehtoiset työskentelevät nuorten kanssa esimerkiksi nuorisotaloissa, kouluissa, seurakunnissa ja harrastusjärjestöissä. Annamme tietoa ja apuja, jotka auttavat tekemään nuorten paikoista turvallisempia ja yhdenvertaisempia.


Näin kehitämme nuorisoalan yhdenvertaisuutta
On tärkeää, että nuorisoalan työntekijät ja vapaaehtoiset osaavat toimia yhdenvertaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että he kohtelevat kaikkia nuoria samalla tavalla. He eivät saa syrjiä ketään tai olla rasistisia.
Haluamme tietää, mitä nuorisoalan työntekijät ja vapaaehtoiset jo osaavat ja mitä he haluavat oppia. Siksi keräämme heiltä tietoa ja kysymme, millaista koulutusta he tarvitsevat.
Järjestämme koulutuksia ja valmennuksia nuorisoalan työntekijöille ja vapaaehtoisille. Lisäksi tarjoamme materiaaleja ja menetelmiä, joita työntekijät voivat käyttää työssään. Koulutuksia, valmennuksia, materiaaleja ja menetelmiä on tarjolla suomeksi ja ruotsiksi. Järjestämme koulutuksia sekä lähitapaamisina että etänä.
Tutustu materiaaleihin ja menetelmiin (linkki vie yleiskieliselle sivulle)
Tutustu tuleviin tapahtumiin (linkki vie yleiskieliselle sivulle)
Keitä on mukana osaamiskeskuksessa
Mukana Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskuksessa ovat:
- Suomen Partiolaiset (linkki vie yleiskieliselle sivulle)
- Humanistinen ammattikorkeakoulu (linkki vie yleiskieliselle sivulle)
- Lasten ja nuorten keskus (linkki vie yleiskieliselle sivulle)
- Vantaan kaupungin nuoriso- ja yhteisöpalvelut (linkki vie yleiskieliselle sivulle).
Osaamiskeskus on alkanut tammikuussa 2025 ja loppuu joulukuussa 2026.
Seuraa osaamiskeskusta
Saat tietoa osaamiskeskuksen toiminnasta, kun seuraat meitä verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja uutiskirjeessä.
- Ajankohtaista (linkki vie yleiskieliselle sivulle)
- Instagram @yhdenvertainennuoruus (linkki vie yleiskieliselle sivulle)
- Facebook @yhdenvertainennuoruus (linkki vie yleiskieliselle sivulle)
- LinkedIn @yhdenvertainennuoruus (linkki vie yleiskieliselle sivulle)
- Tilaa uutiskirje (linkki vie yleiskieliselle sivulle)