Julkaistu 16.4.2025
Aino Tormulainen aloittanut asiantuntijana osaamiskeskuksessa
Humanistisen ammattikorkeakoulun lehtori Aino Tormulainen on aloittanut asiantuntijana Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskuksessa. Hänen tehtävänsä liittyvät erityisesti selvitykseen, jolla kartoitetaan nuorisoalan osaamistarpeita yhdenvertaisuuden teemoista.


Heti työnsä alussa Aino Tormulainen on sukeltanut Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskuksen keskeisiin kehittämistehtäviin alan osaamistarpeita kartoittavan selvityksen muodossa. Hän on tehnyt haastatteluita sekä osallistunut sähköisen kyselyn suunnitteluun yhdessä muiden osaamiskeskuksen asiantuntijoiden kanssa.
Selvityksen tarkoituksena on muodostaa ajantasainen kuva yhdenvertaisuusasioiden osaamisesta nuorisoalla sekä siitä, millaista tukea ja osaamisen kehittämistä nuorisoalan ammattilaiset ja vapaaehtoiset tarvitsevat.
”Seuraavissa vaiheissa analysoin aineistoa sekä suunnittelen osaamiskeskuksen toimia ja koulutuksia yhdessä muiden kanssa. Toivon pääseväni myös kirjoittamaan julkaisuja keräämästämme aineistosta ja syntyvästä tilannekuvasta”, Aino kertoo.
Aino työskentelee osaamiskeskuksessa 400 tuntia vuodessa opetustyönsä ohella, sillä hän toimii Humanistisessa ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogikoulutuksen lehtorina. Aikaisempaa kokemusta osaamiskeskustyöstä hän on kerryttänyt osaamiskeskus Kentaurissa. Lisäksi Ainolla on kokemusta nuorisotyön asiantuntijatehtävistä aluehallintovirastossa.


Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo vaativat jatkuvaa työtä
Aino on väitellyt kulttuurin- ja sukupuolentutkimuksesta vuonna 2018. Tutkimuksessaan hän keskittyi erityisesti 1990-luvun ja vuosituhannen vaihteen tyttökulttuuriin ja populaarikulttuurin tyttöenergiaan.
”Olen kasvanut tyttötutkijasta nuorisotutkijaksi – ja nuorisotyön tutkijaksi”, Aino kuvailee matkaansa tutkijana.
Yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset ovat aina olleet keskeinen osa Ainon työotetta ja ajattelua. Intersektionaalinen näkökulma, eli risteävien erojen ja moniperustaisen syrjinnän huomioiminen, on mukana myös Ainon arjessa monin tavoin.
”Odotan, että opin yhdessä muiden kanssa. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo vaativat jatkuvaa työtä, enkä ole itsekään asiantuntijuudessani vielä valmis. Dialogi, asioista puhuminen ja niiden esillä pitäminen sekä toisaalta myös teemaan liittyvät haasteet erilaisissa yhteisöissä kiinnostavat ja ovat sitä mitä odotan pääseväni myös kokemaan osaamiskeskustyön aikana!” hän jatkaa.
Vapaa-ajallaan Aino rentoutuu muun muassa pyöräilyn, sienestyksen, ilmajoogan ja palapelien parissa. Hänen supervoimansa on kyky nähdä lähes missä tahansa pakkausmateriaalissa tulevan askarteluprojektin alku.
Kuva: Munfilmi / Netta Hautamäki