Julkaistu 21.9.2026
Nuorisoalalta etsitään vaikuttavia yhdenvertaisuustekoja – kerro hyvästä työstä!
Pienestä teosta voi alkaa suuri muutos. Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskus käynnistää lokakuussa Vaikuttava yhdenvertaisuusteko -kampanjan. Kampanjassa etsitään nuorisoalalta henkilöitä, työyhteisöjä ja muita toimijoita, joiden teoilla on edistetty yhdenvertaisuutta. Ehdotuksia voi tehdä omasta työ-, harrastus- tai muusta yhteisöstä.
Nuorisoalalla tehdään päivittäin työtä sen eteen, että jokainen nuori voisi osallistua, tulla kohdatuksi ja olla oma itsensä. Kaikki merkitykselliset teot eivät kuitenkaan näy ulospäin. Nyt niitä halutaan tehdä näkyväksi.
Vaikuttava yhdenvertaisuusteko -kampanjassa etsitään tekoja, joilla on ollut vaikutusta nuorten parissa tehtävässä toiminnassa tai nuorisoalan työyhteisöissä. Teko voi olla pieni tai suuri, yksittäinen tai vuosia jatkunut. Se voi olla uusi toimintatapa, yhteisöllinen prosessi, käytäntö, innovaatio, rohkea kannanotto tai aivan tavallinen arjen teko, joka on muuttanut toimintaa yhdenvertaisemmaksi.
Hyvät teot ansaitsevat tulla nähdyiksi
Kampanjan tavoitteena on tehdä näkyväksi nuorisoalalla jo tehtävää hyvää työtä, kannustaa jatkamaan yhdenvertaisuutta edistävää toimintaa ja jakaa hyviä esimerkkejä muiden hyödynnettäviksi.
Tärkeintä ei ole se, kuinka suuri tai näyttävä teko on, vaan se, mitä se on saanut aikaan.
”Haluamme nostaa esiin erityisesti sellaisia tekoja ja käytäntöjä, joista muutkin nuorisoalan toimijat voivat saada inspiraatiota omaan työhönsä. Samalla haluamme antaa tunnustusta ihmisille ja yhteisöille, jotka tekevät tärkeää työtä yhdenvertaisuuden eteen”, kertoo Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskuksen päällikkö Laura Kalervo.
Voit ehdottaa omaa työ-, harrastus- tai muuta yhteisöäsi, henkilöä tai toimijaa täyttämällä lomakkeen. Ehdotuksia voi jättää 28. helmikuuta 2027 asti.
Kampanja käynnistyy Nuorisotyön viikolla 5. lokakuuta 2026, ja voittaja palkitaan NUORI 2027 -tapahtumassa maaliskuussa 2027.
Lue lisää Vaikuttava yhdenvertaisuusteko -kampanjasta
Kohti yhdenvertaista nuoruutta! Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskus keskittyy yhdenvertaisuuden edistämiseen kaikessa nuorisotyössä. Keskus tarjoaa asiantuntijuutta ja kehittää nuorisoalan ammattilaisten ja vapaaehtoisten osaamista yhdenvertaisuudesta. Toiminnassa mukana ovat Suomen Partiolaiset, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Lasten ja nuorten keskus sekä Vantaan kaupungin nuoriso- ja yhteisöpalvelut.
